lauantai 24. joulukuuta 2011

Enkelikello

Ulkona ei kovin jouluiselta näytä, mutta sisätiloissa voi jouluntunnelmaan virittäytyä vaikkapa enkelikellon avulla. Jouluisia makro- ja teemakuvia löytyy osoitteesta: http://makroviikot.vuodatus.net/blog/3065433/makroviikko-3/

perjantai 23. joulukuuta 2011

Virkattuja joulukoristeita

Näihin Novitan Kotiväki -langasta virkkaamiini joulukoristeisiin olen katsonut ohjeita Edie Eckmanin mainiosta kirjasta: Villiä virkkausta: Palavirkkauksen uudet tuulet. Kirjassa on selkeät ohjeet ja runsaasti ideoita. Kovetin virkatut koristeet sokerivesitärkillä.

Hyvää Joulua !

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Inspiroidu kuvasta


Lauran korttihaasteessa piti tällä kertaa askarrella jotakin annetun kuvan pohjalta.  Kortissani käytin itse tehtyä paperia ja käsityölehdestä leikattuja kuvia sekä kultakimalteista kohomaalia. Katso muiden osallistujien työt täältä.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Keittiöstä korttiin

  Olipa taas mukava aihe Lauran korttihaaste -blogissa : keittiöstä korttiin tai mihin askartelutyöhön tahansa. Keittiö onkin varsinainen runsaudensarvi askartelumateriaalien suhteen. Itse päädyin tällä kertaa seviettitekniikkaan. Nuo sympaaattiset otukset ovat lastenkutsuille tarkoitetuista lautasliinoista, jo muutaman vuoden takaa. Kiinnitin hahmot dècoupage -liimalla kuviolliselle kartongille ja tuon lasipurkin kylkeen. Kivasti kuultaa nuo kuviokartongin lumihiutaleet tuon pingiviininpoikasen läpi. Katso muut haasteeseen osallistuvat askartelutyöt täältä.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Afrikka väreinä

Värikollaasit -haasteen aiheena oli tällä kertaa Afrikka. Minun afrikkani löytyi vaatekaapista, 80- luvun lopun intarsianeuleesta. Pusero on lojunut kaapissa kohta 20 vuotta käyttämättä ja pysynyt tallessa kahdesta muutosta huolimatta. Pusero oli aikoinaan sen verran suuritöinen ja tehty hyvistä tarpeista etten ole raaskinut panna sitä kierrätykseen. Voihan tuota käyttää vaikka sisustuselementtinä. Nykyään tulee pukeuduttua sen verran hillitymmin (=värittömästi) etten ehkä tuota päälle enää uskaltaisi panna. Katso muuta Afrikka-aiheiset värikollaasit täältä.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Eväsretki maitolaiturilla

Viime tingassa osallistun taas Lauran korttihaasteeseen, jossa tällä kertaa kortti piti sommitella valmiin luonnoksen pohjalta, Omista kuvistani löysin tuon kesäisen maitolaiturikuvan, joka sopii mielestänäni hyvin joulukorttinkin. Nuo näppylät tein kohomaalista ja lasihelmistä. Muut haasteeseen osallistujat löydät täältä.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Huivi isoäidinneliöistä


Olipa hauskaa vaihteeksi tehdä muutakin kuin sukkia. Tämän jouluisen huivin koko on 220 x 25 cm. Virkkasin sen Nallesta, Nalle aloe verasta ja jonkin verran meni sekaan vanhaa Woolia ja Floricaakin.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Eläimellistä menoa

Lauran korttihaasteessa pelataan tällä viikolla adjektiivibingoa. Bingoruudukosta jokainen sai valita kolmen ominaisuuden suoran, minulle osui eläimellistä, kaunista ja vanhanaikaista. Löysin kirpputorilta Säästäjä -lehden vuoden 1940 marraskuun numeron, jossa oli Rudolf Koivun kuvitusta Raul Roinen eläinaiheiseen jatkokertomukseen.Tuo kuva sopi hyvin haastetehtävään. Muut askarteluhaasteeseen osallistujat löytyvät TÄÄLTÄ.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

In memoriam

Pyhäinpäivän jälkimainigeissa tein kuvan värikollaasihaasteeseen jo edesmenneestä lemmikistä. Katso muut viikon värikollaasit täältä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ötökät

Kesäisistä kuvista kokosin tämän viikon vastauksen värikollaasihaasteeseen. Käy katsomassa lisää TÄÄLTÄ:

lauantai 29. lokakuuta 2011

Keinoja selviytyä kylmästä

Lämpimät värit, villasukat ja pino kuivia koivuhalkoja:  talvea odotellessa. Makroviikkojen aiheena on tällä kertaa "LÄMMIN".

Kolme väriä

Lauran korttihaasteen aiheena oli "KOLME". Punainen, valkoinen ja sininen ovat värejä, jotka riittävät jouluisen kortin väkertämiseen.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Valkoiset jättiläiset

 
Nämä valkoiset jättiläiset löytyvät Hailuodosta ja niitä pääsee oikein halailemaan. Ja nimetkin niille on annettu. Musta, valkoinen ja taivaansininen olivat haasteen värit tänä sunnuntaina. Muut osallistujat löytyvät täältä.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Syksyinen kranssi

Olen jo jonkin aikaa katsellut noita upean värisiä aronian lehtiä sillä silmällä, että mitäköhän niistä voisi tehdä.  Tänään sitten päätin vääntää niistä kranssin. Pohjaksi tein humalan varsista ympyrän, johon sitten ohuella rautalangalla kiinnitin erilaista syksyistä materiaalia, jota pihaltani löysin.

torstai 20. lokakuuta 2011

Helppo joulukortti

Lauran viidennen korttihaasteen aiheena oli "helppo joulukortti". Näihin kultapossuihin leikkasin ensin ohuesta kartongista kaavat piparimuottien avulla. Liimasin ne paksummalle pahville. Koristelin kimalleliimalla, kohovärillä, lasihelmillä ja sydämenmuotoisilla paljeteilla. Annoin kuivua, leikkasin possut irti ja liimasin valmiille korttipohjalle. Toivotukset ovat ääriviivatarroja. Tuo kohovärin kuivuminen vaati yllättävän pitkän ajan (yli yön), joten yhdellä istumisella näiden tekeminen ei onnistunut. Kortit sopivat hyvin sarjatuotantoon, eli ovat siinä mielessä helppoja. Muut haasteeseen osallistujat löydät täältä: http://laurankorttihaaste.blogspot.com/2011/10/haaste-5-helppo-joulukortti.html

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Päivä elämästä

Värikollaasihaasteeseen liittyy tällä viikolla estrahaaste, jossa voi kuvata yhtä päivää elämästään. Sunnuntaipäivää vietin tavanomaiseen tapaan mökillä syksyisten pihatöiden parissa. Käy katsomassa muiden haasteeseen osallistujien vastaukset täältä:
http://varikollaasit.vuodatus.net/blog/3035932/viikon-varikollaasi-052/

lauantai 15. lokakuuta 2011

Lauran korttihaaste 4


Nyt on sitten joulukorttien askartelu polkaistu käyntiin - jouluihminen aloittaa ajoissa. Tällä kortilla osallistun Lauran korttihaasteeseen, jossa tällä kertaa piti olla jotakin lehdestä leikattua.Tämän kortin ainekset löytyivät vanhasta Suuri Käsityökerho - lehden numerosta. Raaskin niitä leikellä, koska minulla on kaatuvat pinot kaiken maailman käsityölehtiä kotona. Säästeliäästi kuitenkin! Käy katsomassa muiden haasteeseen osallistujien vastaukset täältä: http://laurankorttihaaste.blogspot.com/2011/10/haaste-4-lehdesta-leikattu.html

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Metalli

Makroviikon ja Teemaextran aiheena on tällä viikolla metalli.  Kuvat otin poikani trumpetista. Lisää metalliaiheisia kuvia:http://makroviikot.vuodatus.net/blog/3028897/makroviikko-2/

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Siemenkodat

Kulleron, varjoliljan ja niittyhumalan siemenkodat kuvasin tätä ruskeasävysistä kollaasia varten. Lisää kollaaseja täältä:http://varikollaasit.vuodatus.net/blog/3028911/viikon-varikollaasi-051/

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Numero


Neulomusten kanssa ei  numeroilta tai laskemiselta välty, vaikka kouluarvosana matematiikassa olisikin ollut nelosen tienoilla. Katso täältä numeroaiheisia makro- ja teemakuvia.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Värikollaasit -haaste juhlii


Värikollaasit -blogin viideskymmenes haaste sisältää myös extrahaasteen lempiväristä. Katso muiden vastaukset haasteeseen TÄÄLTÄ.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Syyskuun sukkasato

Nämä kotikissan villasukat, Nalle aloe veran herkkuväreistä tein ihan itselleni. Mallia katselin tuosta Taito-lehdestä.
Neljä paria sain kaiken kaikkiaan sukkasatoa korjattua syyskuun aikana. Sama määrä lokakuussa ja sitten on jouluksi lahja-  yms. tarkoituksiin riittävävästi sukkia.

Katsoin karhua silmiin

Teemaextran aiheena on tällä viikolla RUSKEA. Katso teemat ja makrot osoitteesta:
http://makroviikot.vuodatus.net/blog/3014027/makroviikko-27/