perjantai 27. helmikuuta 2015

Inspiraatiovirkkausta #1


Vaihteeksi tällainen versio patalapusta, käytännön tarpeesta tämäkin idea on syntynyt. Meidän keittiösä ovat vanhat valurautapannut päivittäisessä käytössä. Monta kaikenmaailman pinnoitettua pannua on saanut heittää roskiin, valurautapannu sen kun paranee käytössä. Tulikuuman kahvan eristeeksi virkkasin putkilomaisia patalappuja, jotka pysyvät paikallaan kahvassa, vaikka käden joutuisi siitä välillä irottamaankin. Esim. lättyjen paistoa tämä helpottaa.




Virkkasin jämälangoista ympyröitä. Liitin kaksi ympyrää yhteen kiinteillä silmukoilla. Lisäeristeeksi ympyröiden väliin tunkin vielä langanpätkiä. Käänsin ympyrät puoliympyräksi siten, että rumin  jäi sisäpuolelle. Virkkasin yhteen niin, että toiseen päähän jäi kahvanmentävä aukko ja toiseen päähän ripustuslenkki.

 Jämälankojen kulutuksen, 120 grammaa, kirjaan lankalaihis 2015 -tuloslaskelmaan.


Värikkäät virkkuukuvat innostavat aina myös vähän fotoshoppailemaan.



Tuo inspiraatiovirkkaus tässä tarkoittaa oikeastaan sitä, että kaikin keinoin yritän laistaa kesken-eräisten töiden viimeistelyä. Esim. jo kohta kaksi vuottakestänyt peittoprojekti on palojen yhdistelyä vailla valmis, piilosilmukoilla virkatuissa sormikkaissa pitäisi aloittaa sormien virkkaaminen, neulotuissa kämmekkäissä pitäisi yhdistää saumat...

 Uusia inspiraatiovirkkaustekeleitä tulossa...

4 kommenttia:

Aava kirjoitti...

Ihania väripläjäyksiä ja hauska idea! :)

Harakka kirjoitti...

Kylläpä olikin tosi upea idea!
Toihan on kiva laittaa pannunvarteen, eikä polta näppejään, kun monesti ei aina edes huomaa sitä pannulappua ottaa käteensä kiireissään.
Hieno idea on., pitääkin tehdä tällanen, kiitos!
Ja edellisessä postauksessa oleva huivi oli niin tosi kaunis!

Marsan tekeleet kirjoitti...

Kiitos vaan hyvästä ideasta.Taidanpa kokeilla.Enää ei tarvitse patalappua kääriä lettupannun varteen-

PikkuBertta kirjoitti...

Tarpeeseen ne syntyy parhaat ideat...ihanaa♡