maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tuunatut linnut - Inspis 3/9

Outoja lintuja lymyää laiturin alla
Arja L  on Teemakuun taidetta -blogin  Metsä -haasteessa tuunannut Inka Gold -väreillä ihastuttavia puutarhan koristepöllöjä. Inspiroiduin niistä itsekin kokeilemaan  noita värejä ja ehostamaan omia kauhtuneita puutarhakoristeita. Kokeilumielessä raaskin, näin alkuun, ostaa vain kaksi purkkia tuota väriä, turkoosia ja kullanruskeaa. 
Sympaattiset ankat orrella
Näistä pidän eniten, koska näissä on vähän enemmän tehty käsityötä. Ja kädenjäki myös näkyy. Keramiikka-ankoista oli lasitus jo ironnut, joten päällystimme pojan kanssa linnut itsestään kuivuvalla massalla. Maalasin akryylimaalilla ja levitin Inka gold -väriä pintaan ja vähän kiillotin. Jotta värit kestäisivät myös ulkokäytössä, täytyy pinnat vielä lakata.
Sinitiaista ujostuttaa kuusenkerkkien satumainen vihreys
Tomera talonvahti
Kukko sai mahaansa uuden kerroksen liitutaulumaalia, siipiinsä, nokkaan ja jalkoihin kullanruskeaa kiiltoa, heltan ehostin akryylimaalilla.

Osallistun tällä lintupostauksella Teemakuun taidetta - 9 INSPISTÄ haasteeseen.

Osallistun tällä myös Silmukan ytimestä -kesäkuun LINNUT- haasteeseen. Haaste on saanut nyt oman bloginsa, haastetta emmännöivät edelleen Sini  Pipon ytimestä  -blogista ja Silmukan saalistaja Silmukan saalistus -blogista


12 kommenttia:

EstherH. kirjoitti...

Upeasti tuunailtu,tykkään tuosta väristä,se loistaa ja piristää!
Tomara talonvahti pitääkin olla :)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Oi joi miten ihanat.Tykkään.Kiva idea tuo liitutaulu maali.Olet kekseliäs.

Armiida kirjoitti...

Upeaa! Näin ne kauhtuneet lintuset saivat uutta hohtoa ja kauneutta. Tosi hyvä idea.

sirokko kirjoitti...

Jees, tuunausta on aina kiva katsoa! Kestääkö tuo liitutaulumaali sellaisenaan ulkonakin? Tekisi mieli maalata meidän puutarha-aitaan taulu, johon voisi lapset piirrellä ja vaikka vierailijat jättää viestejä.

raita kirjoitti...

Ei varmaan tuo liitutaulumaali ulkona niin hyvin kestä kuin sisällä, mutta voihan sitä aina sitten paikata. Liitutaulu puutarha-aidassa kuullostaa hyvältä idealta, tuo kukko on niin pieni ettei siihen kovin pitkiä viestejä mahdu kirjoittelemaan.

raita kirjoitti...

Tuota liitutaulumaalia voi kuulemma itsekin tehdä, tulee halvemmaksi. Löysin täältä hyvän ohjeen, voisi joskus kokeilla:
http://dreamtomorrow-livetoday.blogspot.fi/2013/05/diy-liitutaulumaali.html

Millin kirjoitti...

Hienosti tuunattu, koristeista tuli pihan piristyksä!

Anonyymi kirjoitti...

Hienot inspis-linnut! Nämä kun välkehtivät puutarhassa, niin katsoja pysähtyy varovasti kurkkimaan, mikä lintu siellä onkaan.

Pidän kovasti myös abstraktista inspiksestä. Voi kun ilmat jo lämpiäisivät, että pääsisi ulos maalaamaan "haisevilla" väreillä.

Ester kirjoitti...

Upeat linnut! Itse raaskin ostaa yhden inka-gold värin, mutta joskus se kannattaa, jos ei tykkääkään ja tykätessään helppo ostaa lisää :). Täytyy katsoa tuo liitutaulumaalin teko vielä.

Selma kirjoitti...

Kyllä tuunaus kannattaa! Kauniita ja hauskoja lintuja tulikin uusien höyhenpeittojen myötä ja kyllä kelpaa laittaa esille pihaa koristamaan.
Inka Gold'sta minäkin haaveilen, missähän lienevät edullisimpia hinnaltaan ;-)

Harakka kirjoitti...

Hieno tuunaus!
Linnut ovat kuin satumaasta tulleet käymään puutarhaasi!
Upeita ovat!

SusuPetal kirjoitti...

Tuo turkoosi on niin herkullinen väri!

Onnistunut tuunaus, käden jälki näkyy kauniisti.