tiistai 6. tammikuuta 2015

Lankalaihis 2014 - Tilinpäätös

Vuoden viimeinen lankalaihiksen merkeissä valmistunut neuleeni on tuo kuvan  harmaa villatakki, josta puuttuu vielä napit joten postaus siitä sitten myöhemmin. Lankaa siihen kului 800 grammaa.

 Otin viime vuoden tammikuussa koppia Näppituntuman lankalaihishaasteesta ja lähdin muuttamaan "lankaelämäntapaani".  Tarkoituksenani oli saada lankojen hamstraaminen ja impussiostaminen kuriin. Ja hyvin olen mielestäni tässä tavoitteessani onnistunut! Kaiken kaikkiaan lankaa on eri projekteissa vuoden aikana kulunut 7066 grammaa. Yksi repsahdus tapahtui tammikuussa, kun sorruin alennuslankoihin 900 gramman verran, joten varastot vähenivät kaiken kaikkiaan 6 kiloa 106 grammaa. Tuon tammikuun jälkeen en ole lankaa ostanut.

Tammikuussa 2014 punnituja varastolankoja oli 10 kg 150 g.  Joten tällä hetkellä varastoista pitäisi löytyä noin 4 kiloa lankaa.  Koska varastoja on vielä jäljellä ja edelleenkin haluan ostaa lankaa vain tiettyä käyttötarkoitusta varten, jatkan lankalaihista myös tämän vuoden.

Vuoden 2015 lankalaihistavoitteeni on ylläpitää nykyistä lankaelämäntapaa sekä kuluttaa nuo viimeisetkin neljä kiloa varastoista pölyttymästä.

2 kommenttia:

satunNainen Paula kirjoitti...

Hieno saavutus! Laihistelua tässä itsekin mietin, vielä en ole sitoutunut...

Delffi kirjoitti...

Hieno kulutus vuoden aikana! Voi kun itsekkin saisin edes 5 kiloa lankaa pois!